Niko Jakobsson, VT, on Suomen Asianajajien pääsihteeri. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän toimi Borenius Asianajotoimisto Oy:n lakiasiainjohtajan ja kehitysjohtajan tehtävissä sekä muutaman muun suuren asianajotoimiston palveluksessa. Jakobsson on kirjoittanut artikkeleita muun muassa asianajajaoikeudesta ja puolustanut tehtävässään oikeusvaltiota sekä itsenäistä ja riippumatonta asianajajakuntaa. Hän toimii Asianajajien edustajana lukuisissa työryhmissä, muun muassa perustuslain muutoksia pohtivassa oikeuslaitoksen riippumattomuuden perustuslailliset takeet -työryhmässä. Hän on myös opettanut asianajajaoikeutta Helsingin, Itä-Suomen ja Lapin yliopistoissa.
Jakobsson on ollut puhujana lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä tapahtumissa niin asianajajaoikeudesta, johtamisesta kuin teknologiasta. Ennen nimeämistään pääsihteeriksi hän toimi useissa Suomen Asianajajien luottamustehtävissä muun muassa valtuuskunnassa, teknologia-, viestintä- ja tietosuoja-asiantuntijaryhmän sekä IT-valiokunnan jäsenenä. Hän on toiminut myös Helsingin Asianajajayhdistyksen hallituksessa, ja hänet on valittu Suomen Asianajajaliiton oikeusvaikuttajaksi (2019) ja HAY:n vuoden asianajajaksi (2021).
LinkedIn