Hakutulokset hakusanalla: sopimuksen kohtuullistaminen
Lausunto komission ehdotuksesta maksukyvyttömyyslainsäädäntöjen harmonisoinniksi
...tulee estopäätösten olla kestoltaan varsin lyhyitä. Artiklan 7 alakohdassa 4 kuvataan estopäätöksen oikeusvaikutuksia. Jää epäselväksi, kattaako estopäätös velkojien oikeuden irtisanoa tai purkaa sopimuksen jonkun muun sopimusrikkomuksen kuin maksuviivästyksen vuoksi. Asianajajaliitto...
Lue lisää
Lausunto luonnoksesta Verohallinnon ohjeeksi Siirtohinnoittelun dokumentointi
...liiketoimien määrittämisen osalta. Tähän ei pitäisi olla estettä, sillä Asianajajaliiton käsityksen mukaan yleensä liiketoimi määritetään osapuolten kirjallisen sopimuksen ja valitseman yksityisoikeudellisen muodon mukaisesti myös tulevina vuosina. Ohjeluonnoksessa tulisikin todeta, että...
Lue lisää
Lausunto HE:stä ulkomaalaislain 193 §:n muuttamiseksi
...kouluttautumista esimerkiksi ajantasaiseen Euroopan ihmisoikeussopimuksen oikeuskäytäntöön ja ajantasaiseen maatiedon hankintaan. Tällä hetkellä alan toimijoista vain asianajajilla on jatkuva kouluttautumisvelvoite. Painotammekin, että hallinto-oikeuden tehtäväksi tulee esimerkiksi ehdottomien palautuskieltojen rikkomisriskin arviointi. Väärä...
Lue lisää
Lausunto lunastuslainsäädännön uudistamistarpeista
...pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla. Suomea sitovien Euroopan unionin perusoikeuskirjan 17 artiklan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja sen ensimmäisen lisäpöytäkirjan mukaan jokaisella on oikeus nauttia rauhassa omaisuudestaan. Täyttä...
Lue lisää
Lausunto tuloverolain ja muiden lakien muuttamisesta taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönottamiseksi
...Hallituksen esityksessä taloudellisen työantajan käsitteen käyttöönottoa perustellaan sillä, että useat muut OECD:n jäsenvaltiot soveltavat jo tätä käsitettä, ja Suomikin voisi siten jatkossa verosopimuksissaan käyttää malliverosopimuksen mukaista 15 artiklaa ja asettua...
Lue lisää
Lausunto luonnoksesta Verohallinnon ohjeeksi eräiden rajat ylittävien hybridijärjestelyjen verotuksesta
...edustaa itseään, minkä lisäksi se liittyy perusoikeuskirjan 7 artiklassa tarkoitettuun viestien kunnioittamiseen. Lisäksi asianajosalaisuus liittyy Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 8 artiklaan. Julkisasiamiehen lausunnosta tapauksessa C-694/20 on nähtävissä, että myös DAC6-direktiivin...
Lue lisää
Lausunto kilpailulain muuttamisesta
...yrityskauppavalvonnan yhteydessä. Tutkittavilla yrityksillä ei ole tehokkaita oikeussuojakeinoja, jotka varmistaisivat sen, etteivät KKV:n virkamiehet ota haltuunsa asianajosalaisuuden piiriin kuuluvaa aineistoa. Oikeustila on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ja EU:n perusoikeuskirjan 47...
Lue lisää
Lausunto Euroopan neuvoston yleissopimuksesta ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta; Suomen kolmas valvontakierros
...ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta; Suomen kolmas valvontakierros; VN/19159/2022, VN/19159/2022-UM-1 Suomen Asianajajaliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto Euroopan neuvoston yleissopimuksen täytäntöönpanoa seuraavan asiantuntijaryhmä GRETA:n kyselylomakkeesta. Suomen Asianajajaliiton lausuma koskee sen toimialaan kuuluvia kyselylomakkeen...
Lue lisää
Lausunto Verohallinnon ohjeluonnoksesta ”Yhteisön käyttöomaisuusosakkeiden luovutuksen verokohtelu”
...EVL:n puolella lähtökohtana tulisi olla lopullisen sopimuksen solmiminen (closing) ja osakkeiden luovutushetki (EVL 13 § ja 42.2 §). Luonnoksen kohta 5.3: Ohjetta olisi syytä täsmentää niin, että maininnan ”Osakevaihdon (EVL...
Lue lisää
Oikeusvaltion puolesta – Asianajajien hallitus Euroopan ytimessä
...sitovaksi tarkoitettu sopimus, joka tunnustaa asianajajan roolin demokratian ja oikeuksien puolustajana. Kyseessä ei ole sopimus asianajajien eduista vaan kansalaisten oikeuksista. Riippumaton asianajaja on kansalaisen tie oikeuksiin. Yleissopimuksen voimaansaattaminen Suomessa on...
Lue lisää