Hakutulokset hakusanalla: rikoksen yritys
Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta esitutkinnan salassapitoperusteiden selkeyttämisestä
...On selvää, että esim. salakuvaamisen kohde on rikoksen uhri, mutta tulkitaanko uutta 26 kohtaa siten, että se on irrallaan kyseisestä esitutkinnasta siten, että henkilön ei tarvitse olla juuri tutkitun rikoksen...
Lue lisää
Lausunto sosiaali- ja terveysalan kilpailusäännöistä
...Virasto voisi vaatia yrityskauppailmoituksen tekemistä kuitenkin ainoastaan, jos vähintään kahden yrityskaupan osapuolen liikevaihto kummankin osalta ylittäisi miljoona euroa eikä kaupan täytäntöönpanosta olisi kulunut yli puolta vuotta. Yrityskaupan osapuolten oikeusvarmuuden lisäämiseksi...
Lue lisää
Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain muuttamisesta
...valossa ollut tämän teeman ympärillä varsin usein. Rahavastikesäännöstä luopuminen toteuttaisi yritysjärjestelydirektiivissä asetettuja tavoitteita, koska osakevaihtosäännös poistaisi verotuksellisia esteitä liiketaloudellisesti perustelluilta yritystoiminnan uudelleenjärjestelyiltä vaarantamatta Suomen verotuksellisia intressejä. Se parantaisi yritysten kilpailukykyä...
Lue lisää
Asianajajaliiton lausunto kilpailulain 26 §:n väliaikaisesta muuttamisesta
...peruttu. Tämä on vaikuttanut myös KKV:lle ilmoitettujen yrityskauppojen määrään ja vähentänyt yrityskauppailmoituksia. KKV:ssä on tällä hetkellä vireillä ainoastaan kaksi yrityskauppaa, mikä on selvästi normaalia vähemmän. Näin ollen KKV:llä on hyvin...
Lue lisää
Lausunto rikoksen uhrin tiedonsaannin edistämistä koskevasta mietinnöstä
Lausunnot Lausunto rikoksen uhrin tiedonsaannin edistämistä koskevasta mietinnöstä 16.9.2016 Lausunto rikoksen uhrin tiedonsaannin edistämistä koskevasta mietinnöstä Dnro 37/2016 Lausuntopyyntönne: OM 8/021/2015, 27.6.2016 LAUSUNTO KOSKIEN RIKOKSEN UHRIN TIEDONSAANNIN EDISTÄMISTÄ Suomen Asianajajaliitto...
Lue lisää
Lausunto kilpailulain muuttamisesta
...EUT vahvisti yrityskeskittymien valvonnasta annetun neuvoston asetuksen ((EY) N:o 139/2004, nk. sulautuma-asetus) 22 artiklan mukaisen jäsenvaltioiden oikeuden siirtää yrityskaupan käsittelyn komissiolle riippumatta siitä, kohdistuuko kauppaan ilmoitusvelvollisuus kansallisen yrityskauppavalvontajärjestelmän alla. Siten...
Lue lisää
Suomen Asianajajaliiton lausunto luonnoksesta Hallituksen esityksestä eduskunnalle terrorismin rahoittamista koskevien säännösten muuttamiseksi
...sama kuin terrorismirikoksen rahoittamisesta ja terrorismiryhmän rahoittamisesta, vaikka yksittäisen terroristiksi väitetyn ihmisen rahoittamisrikoksen kohdalla saatetaan helpoiten törmätä hankaliin näyttökysymyksiin. Ehdotetun 34 a luvun 5 b § ankaroittaa terroristiryhmän rahoittamisrikoksen rangaistusasteikkoa...
Lue lisää
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi kaupparekisterilain ja yritys- ja yhteisötietolain 15 §:n muuttamisesta
Lausunnot Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi kaupparekisterilain ja yritys- ja yhteisötietolain 15 §:n muuttamisesta 30.6.2026 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi kaupparekisterilain ja yritys- ja yhteisötietolain 15 §:n muuttamisesta Työ- ja...
Lue lisää
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta
...tilanteessa, jossa lupaan liittyvä moitittavuus on kohdistunut alkuperäiseen lupahakijaan. 3 RIKOKSEN YRITYKSEN RANGAISTAVUUDEN AUKOT Esityksessä tunnistetaan, että voimassa olevan rikoslain 48 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan rikoksen yritys on...
Lue lisää
Lausunto varmuusvankeuden käyttöönottoa ja elinkautisvankien vapauttamismenettelyn kehittämistä koskevasta arviomuistiosta
...ja riippumattomuuden turvaamiseen liittyviä näkökulmia. Pyydettynä lausuntona Asianajajaliitto esittää seuraavaa. Varmuusvankeutta koskevan sääntelyn tarve Asianajajaliitto pitää perusteltuna vaarallisimpia rikoksentekijöitä varten tarkoitun varmuusvankeuden käyttöönottamista. Varmuusvankeuden sääntelylle on arviomuistiossa esitetty kaksi vaihtoehtoista...
Lue lisää