Hakutulokset hakusanalla: kiinteistön osan lunastaminen
Asianajaja erotettiin Asianajajaliitosta
...asianajajana alistunut laissa säädettyyn toimintansa valvontaan. Edellä mainittujen valvonta-asioiden lisäksi Asianajajaliiton hallitus oli osana asianajajien velkaantumisseurantaa erottanut Vesalan Asianajajaliiton jäsenyydestä 5.5.2022. Vesala oli toistuvasti vuosina 2019–2022 ollut ulosottoperinnässä muun muassa...
Lue lisää
Lausunto luonnoksesta Verohallinnon ohjeeksi eräiden rajat ylittävien hybridijärjestelyjen verotuksesta
...salassa pidettävä. Asianajosalaisuuden huomioon ottamista voidaan pitää myös osana perustuslain 21 §:n 2 momentissa tarkoitettuja hyvän hallinnon takeita. On vaikeaa kuvata yksiselitteisesti näitä tilanteita. Kyse voi esimerkiksi olla yllä kuvatun...
Lue lisää
Lausunto yrityksen saneerauksesta annetun lain kehittämiseksi
...Keskeyttämisperusteiden esilletuominen on myös tärkeä osa tätä ensiselvitystä. Oikein käytettynä selvittäjän ensiarvio nykyisen perusselvityksen asemesta tehostaa saneerausmenettelyä sen alkuvaiheessa. Perusselvitystä vastaava selvitys tulee kuitenkin tehdä osana saneerausohjelmaa, joten selvittäjän työmäärää...
Lue lisää
Lausunto osakeyhtiölain muutostarpeista
...katsota tarpeelliseksi muuttaa kirjoitusasun ja muotosääntöjen osalta huomioiden ainoastaan pienten osakeyhtiöiden toimintatarpeet, vaikka käytännössä pienet yhtiöt muodostavat valtaosan rekisteröidyistä osakeyhtiöistä. Nykyisin voimassa oleva laki antaa mahdollisuuden sen tällä hetkellä voimassa...
Lue lisää
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle julkisen hallinnon automaattista päätöksentekoa koskevaksi lainsäädännöksi
...huomiot tiedonhallintalain 6 a luvusta Asianajajaliitto pitää erittäin tärkeänä, että tietosuojan toteutuminen huomioidaan hallinnon automaattista päätöksentekoa koskevan sääntelyn osalta. Asianajajaliitto korostaa viranomaisen velvollisuutta tietosuojaa koskevan vaikutustenarvioinnin laatimiseen osana hallinnon automaattisen...
Lue lisää
Lausunto kilpailulain muuttamisesta
...merkittävään osaan mahdollisesti ongelmallisista yrityskaupoista voidaan jo nykyisen oikeustilan mukaan puuttua tehokkaasti liikevaihtorajoista välittämättä. Yrityskauppavalvonta tulee nähdä kokonaisjärjestelmänä, johon kuuluu sekä KKV että Euroopan komissio. Pelkän kansallisen osan arviointi yksistään...
Lue lisää
Lausunto ehdotuksesta urheilun oikeusturvalautakunnan säännöiksi
...oikeus tai etu. Onko valitusoikeus vain päätöksen kohteella? Perinteisesti valitsematta jätetty on voinut valittaa. Voiko kuka tahansa kilpailun osanottajista valittaa kenestä tahansa edellään olevasta? Voiko sarjajoukkue valittaa kahden muun joukkueen...
Lue lisää
Lausunto luonnoksesta Verohallinnon ohjeeksi Raportoitavista rajat ylittävistä järjestelyistä
...”Asianajajaliitto ohjeistaa asianajosalaisuudesta”, mikä pitää paikkansa. Tämän lausuman voisi vielä täsmentää muotoon: ”Suomen Asianajajaliitto ohjeistaa asianajajia asianajajien salassapitovelvollisuuden suhteesta raportoitavia rajat ylittäviä järjestelyjä koskevaan sääntelyyn sekä salassapitovelvollisuudesta yleisesti osana hyvää...
Lue lisää
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle digitaalisen alustatalouden toimijoiden tiedonantovelvollisuutta verotuksen alalla koskevaksi lainsäädännöksi
...jäsenvaltioissa kansallisesti voimaan viimeistään 31.12.2022 ja sitä on sovellettava 1.1.2023 alkaen. Asianajajaliitto pitää DAC7-direktiivin ja sitä vastaavan DAC7-lain tavoitteita yleisesti kannatettavina. Asianajajaliitto pitää verovilpin ehkäisyä tärkeänä osana oikeudenmukaisten ja toimivien...
Lue lisää
Lausunto turvapaikkavalitusten käsittelyn hajauttamisesta
...ratkaisee suurimman osan turvapaikka-asioista, toimivaltaisuuden perustuminen toimipisteen sijaintiin tarkoittaisi, että suurin osa turvapaikkavalituksista käsiteltäisiin edelleen Helsingin hallinto-oikeudessa. Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuspaikka taas saattaa vaihtua kesken asian käsittelyn ja vastaanottokeskuksia suljetaan ja avataan...
Lue lisää