Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat haavoittuvia turvapaikkaprosessissa

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat haavoittuvia turvapaikkaprosessissa

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset kohtaavat edelleen eritasoista vainoa suuressa osassa maailmaa. Osa Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista pakeneekin seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun liittyvää vainoa.

Esimerkiksi miesten välinen seksi on yhä kriminalisoitu 64 maassa – joissakin rangaistuksena on jopa kuolemantuomio. Tasa-arvoinen avioliitto on sallittu vain 38 maassa. Lisäksi 42 valtiota rajoittaa sananvapautta lainsäädännöllisesti niin, että pelkkä keskustelu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä on rikosoikeudellisesti rangaistavaa. Vain 11 maata maailmassa turvaa seksuaalivähemmistöjen oikeudet perustuslain tasolla.

Huomiota lhbtiqa+-ryhmään kuuluvien turvapaikanhakijoiden erityistarpeisiin

Lhbtiqa+-ryhmään kuuluvat turvapaikanhakijat ovat usein erityisen haavoittuvassa asemassa myös turvapaikanhakijoiden keskuudessa – ja heidän erityistarpeensa tulisi huomioida koko turvapaikkaprosessin ajan. Esimerkiksi vastaanottokeskuksissa asumisjärjestelyjen tulisi mahdollistaa turvallinen ja vapaa elämä myös prosessin aikana, joka voi kestää useita vuosia.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan keneltäkään ei voida edellyttää identiteettinsä kätkemistä vainon välttämiseksi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluminen oikeuttaa siten joissain tilanteissa kansainväliseen suojeluun. Tästä syystä turvapaikkaprosessissa tulee arvioitavaksi, kuuluuko ihminen tähän vähemmistöön.

Turvapaikkaprosessi perustuu pitkälti henkilön oman kertomuksen arviointiin. Arvioinnin lähtökohtana tulisikin aina olla henkilön oma itseidentifikaatio – se, miten hän itse kokee ja määrittelee itsensä. Kertomuksen uskottavuuden arviointi viranomaisissa ja oikeusasteissa on kuitenkin jossain määrin kaavamaista, ja siihen vaikuttavat viranomaisohjeistus sekä oikeuskäytäntö. Henkilön kyky ilmaista itseään selkeästi ja sanoittaa identiteettiään vaikuttaa siihen, täyttääkö kertomus ulkoapäin asetetut uskottavuuden kriteerit. Tämä voi olla ongelmallista, sillä kyky ilmaista itseään riippuu monista tekijöistä – kuten koulutustaustasta, terveydentilasta ja yleisestä ulosannista.

Tunnistaminen ja oikeudellinen tuki ratkaisevassa roolissa

Viranomaisille ja hallinto-oikeuksille tehtävä ei ole helppo. Silti lähtökohtana tulisi aina olla ihmisen oma näkemys – vain yksilö itse voi lopulta ymmärtää ja määrittää oman seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuolisen identiteettinsä. Arviointia ohjaava hiljainen oletus on kuitenkin valitettavan usein lähtökohdiltaan heteronormatiivinen, ja tämän oletuksen kumoaminen jää hakijan itsensä tehtäväksi.

Turvapaikkaprosessia heikentävät uudistukset, kuten tuore lakimuutos, jonka mukaan turvapaikkapuhuttelusta tehtyä pöytäkirjaa ei enää lähtökohtaisesti tarkasteta Maahanmuuttovirastossa hakijan kanssa, luovat lisää epävarmuutta prosessin oikeudenmukaisuudesta. Suomen Asianajajat on vastustanut oikeusturvaa heikentäviä muutoksia johdonmukaisesti.

Turvapaikkajärjestelmää on erittäin vaikea, jopa mahdoton, ymmärtää omaehtoisesti. Turvapaikanhakijoita avustavat ammattitaitoiset asianajajat pyrkivät omasta puolestaan turvaamaan päämiehensä oikeudet koko prosessin ajan ja varmistamaan sen, että lopputulos on oikeudenmukainen. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että jokainen lhbtiqa+-turvapaikanhakija tunnistettaisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja että jokaiselle olisi saatavissa ammattitaitoista oikeudellista apua tämän varallisuudesta riippumatta.

Lopulta oikeudellisen tuen varmistaminen turvapaikanhakijoille ei ole vain yksilön oikeuksien turvaamista – se on myös osoitus yhteiskunnan sitoutumisesta tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin.