rss Kotimaiset tuomioistuimet

18.3.2017

Luvattomasti maassa oleskelleen perhesiteelle ei annettu merkitystä oleskelulupaa harkittaessa

KHO:2017:41 Ulkomaalaisasia – Oleskelulupa perhesiteen perusteella – Avioliitto – Maahantulokielto – Lain säännösten kiertäminen

Maahanmuuttovirasto ei ollut myöntänyt A:lle perhesiteen perusteella haettua oleskelulupaa. Maahanmuuttoviraston mukaan oli perusteltua aihetta epäillä, että A:n tarkoituksena oli maahantuloa koskevien säännösten kiertäminen ulkomaalaislain 36 § 2 momentin tarkoittamalla tavalla.

A oli saapunut Suomeen laittomasti vuonna 2010 tai 2011. A oli hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua vuonna 2012 kun poliisi oli ottanut hänet kiinni rikoksesta epäiltynä ja hänen maassa oleskeluaan oli selvitetty. A oli peruuttanut mainitun turvapaikkahakemuksen solmittuaan avioliiton Suomen kansalaisen B:n kanssa. A oli hakenut oleskelulupaa perhesiteen perusteella, mutta avioliiton päädyttyä eroon A:lle ei ollut myönnetty oleskelulupaa. Hänet oli päätetty käännyttää kotimaahansa Algeriaan ja määrätty viiden vuoden pituiseen maahantulokieltoon. A oli jatkanut oleskeluaan Suomessa. A solmi uuden avioliiton Suomen kansalaisen C:n kanssa vuonna 2015 ja oli hakenut tällä perusteella oleskelulupaa, josta nyt oli kysymys.

A:n valitettua Maahanmuuttoviraston päätöksestä hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeus lausui perusteluina muun ohella, että oleskeluluvan hakemista vuosien laittoman maassa oleskelun jälkeen ja Maahanmuuttoviraston vuonna 2012 määrätyn maahantulokiellon voimassa olon aikana voidaan pitää ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentissa tarkoitettuna maahantulosäännösten kiertämisenä. A oli ilmeisen tarkoituksellisesti pakoillut saamansa päätöksen tiedoksiantoa ja jatkanut laitonta maassa oleskelua yli kolme vuotta. Näissä oloissa sillä, että A:n voitiin katsoa viettävän puolisonsa kanssa sinällään todellista perhe-elämää, ei ollut ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin täyttymisen kannalta ratkaisevaa merkitystä.

Hallinto-oikeus lausui lisäksi, että A:n avioliitto perheenkokoajan kanssa oli kestänyt tuolloin vasta vähän yli vuoden ja puolisot olivat asuneet yhdessä syksystä 2014 lukien. A oli oleskellut maassa jo useita vuosia ilman oleskelulupaa ja suurelta osin laittomasti. Kun lisäksi otettiin huomioon, että A:n ja C:n oli avioliiton solmiessaan täytynyt ymmärtää, että perhe-elämän viettäminen Suomessa ei välttämättä ole heille mahdollista, sekä oleskelulupahakemuksen hylkäämiseen johtanut hakijan menettely, A:n oleskelulupahakemus oli voitu ulkomaalaislain 66 a §:stä huolimatta hylätä.

Korkein hallinto-oikeus yhtyi hallinto-oikeuden asiassa esittämiin perusteluihin. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muutettu.


Palaa otsikoihin




Unohditko tunnukset? Tiedustele: info@asianajajaliitto.fi tai (09) 6866 120


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje