rss Kotimaiset tuomioistuimet

18.5.2017

Käräjäoikeuden entinen laamanni ja kaksi osaston johtajana toiminutta tuomaria tuomittiin varoitukseen virkavelvollisuuden rikkomisesta

Hovioikeudessa oli arvioitavana, oliko säilöönotettavaksi määrättyjen ulkomaalaisten asioiden käsittelyssä menetelty oikein tilanteissa, joissa säilöönotettu oli määrätty väliaikaisesti pidettäväksi erillään muista säilöönotetuista.

Helsingin hovioikeus on tänään antamallaan ratkaisulla tuominnut Helsingin käräjäoikeuden entisen laamannin ja kaksi osaston johtajana toiminutta tuomaria varoitukseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Säilöönottoyksikön johtajaan kohdistettu syyte hylättiin.

Käräjäoikeudessa oli noudatettu vuodesta 2002 lukien vakiintunutta toimintatapaa, jonka mukaan käräjäoikeuteen saapuneita erillään säilyttämistä koskevia ilmoituksia ei käsitelty erikseen.

Syytteen mukaan säilöönottoyksikön johtaja, käräjäoikeuden laamanni ja kaksi osaston johtajaa olivat huolimattomuudestaan rikkoneet virkavelvollisuuksiaan. Säilöönottoyksikön johtajan olisi tullut selvittää, miksi hänen 22.7.2006-28.4.2015 tekemiään 107 erillään säilyttämistä koskevaa ilmoitusta ei ollut käräjäoikeudessa otettu käsiteltäväksi. Laamannin osalta syyte koski aikaa 1.1.2008-30.4.2015 ja hänen katsottiin laiminlyöneen valvoa, että erillään säilyttämistä koskevat asiat tulivat käräjäoikeudessa lain vaatimalla tavalla käsitellyiksi. Osaston johtajien katsottiin
omina toimikausinaan laiminlyöneen järjestää osaston toiminta siten, että sanotut asiat tulivat lain vaatimalla tavalla käsitellyksi. Kaikkiaan käräjäoikeuteen oli ajalla 1.1.2008-28.4.2015 tullut 223 ilmoitusta erillään säilyttämisestä. Vastaajat kiistivät syyllistyneensä virkavelvollisuuksiensa rikkomiseen.

Hovioikeus katsoi, että asiaan sovellettavien säännösten perusteella käräjäoikeuden olisi tullut ottaa erillään säilyttämistä koskevat ilmoitukset käsiteltäväksi neljän vuorokauden kuluessa erillään säilyttämisen alkamisesta. Kun näin ei ollut tehty, käräjäoikeudessa noudatettu menettely oli virheellinen.

Asiassa oli monia seikkoja, jotka vaikuttivat siihen että virheellinen menettelytapa ei ollut tosiasiassa tullut laamannin ja osaston johtajien tietoon. Menettelytapa oli jo vuodesta 2002 alkaen eli ennen laamannin tai osaston johtajien toimikausia vakiintunut pakkokeinoasioita käsittelevien tuomareiden keskuudessa. Pakkokeinokanslian toiminta asioiden valmistelussa oli verrattain itsenäistä, eivätkä laamannin tai osaston johtajan päivittäiset työtehtävät liittyneet sen toimintaan. Menettelytapaan
ei ollut kiinnitetty huomiota säilöönottoyksikköön tai käräjäoikeuteen aikaisemmin tehdyissä tarkastuksissa. Myöskään säilöönotetut tai heidän avustajansa eivät olleet kiinnittäneet huomiota siihen, että erillään säilyttämistä koskevissa asioissa ei järjestetty käsittelyjä.

Toisaalta laamannin ja osaston johtajien huolellisuusvelvollisuutta korosti se, että säilöönotetun erillään säilyttäminen oli toimenpide, joka rajoitti säilöönotetun vapautta entisestään. Tästä johtuen erillään säilyttämistä koskevien päätösten tuomioistuinkontrollia oli pidettävä tärkeänä erityisesti säilöönotetun perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattujen oikeuksien takaamiseksi. Hovioikeus kiinnitti huomiota myös siihen, että pakkokeinoasioiden valmistelu oli käräjäoikeudessa hyvin pitkälti kanslian vastuulla, mikä lisäsi osaltaan laamannin ja osaston johtajien valvontavastuuta. Laamannilla ja osaston johtajilla olisi ollut mahdollisuus havaita erillään säilyttämistä koskevissa asioissa vallinnut virheellinen toimintatapa.

Hovioikeus katsoi laamannin ja osaston johtajien syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen ja heille tuomittiin rangaistuksena varoitus. Säilöönottoyksikön johtaja oli ensimmäisiä erillään säilyttämistä koskevia päätöksiä tehdessään ollut yhteydessä käräjäoikeuteen ja selvittänyt menettelytapaa muutoinkin. Johtaja oli saanut käräjäoikeudesta yksiselitteisen vastauksen, jonka mukaan erillistä käsittelyä ei järjestetä. Hovioikeus katsoi, että säilöönottoyksikön johtajalta ei voitu perustellusti vaatia, että hän tällaisen ilmoituksen käräjäoikeudesta saatuaan olisi ryhtynyt vielä tekemään muita selvityksiä. Syyte säilöönottoyksikön johtajan osalta hylättiin.

Syytteet käsiteltiin ensimmäisenä oikeusasteena hovioikeudessa.

»Tiedote_E_16_2379.pdf

Palaa otsikoihin




Unohditko tunnukset? Tiedustele: info@asianajajaliitto.fi tai (09) 6866 120


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje